13 päivääni Kaldoaivin erämaassa

Yksinvaellukseni Kaldoaivin erämaahan syksyllä 2020 oli niin täynnä tapahtumia, että kerron sen teille osissa. Tervetuloa taas mukaan reissulleni.

I osa – alkuvalmistelut

Ensimmäisenä koronakesänä aloin suunnitella yksinvaellusta Kaldoaivin erämaahan, aivan Suomi-neidon päälaen maisemiin. Suunnittelun helpoin osa oli päätös lähtöpaikasta: Näätämö. Vietin kylässä talven 2019-2021 suorittaen eräopasopintoihini liittyvän työharjoittelujakson Näätämön ainoassa majapaikassa, Näätämö Gatewayssa. Harjoittelujakson aikana suoritin myös koulutukseen kuuluneen näytön vaativan vaelluksen suunnittelusta ja toteutuksesta. Hiihtovaellus -45 asteen pakkasessa yksinään täytti tuon vaativa-osion.

Alun perin suunnittelin kulkevani Näätämöstä Nuorgamin kautta Utsojelle, mutta koska en oikein löytänyt kartasta järkevää reittiä kuljettavakseni, siirsin suunnitelmaani lännemmäksi. Uusi reittisuunnitelma kulki Näätämöstä Kevon kautta länteen.

Hioin reittisuunnitelmaani kartalla kuukauden verran, opettelin kaikki isoimmat maamerkit sekä jokien ylityspisteet ulkoa. Nuo vielä tarkistin sopiviksi karttasovelluksien ilmakuvista.

– Missä joki kapenee, on virtaus voimakkaampi kuin leveämmässä kohtaa. Nämä jokien ylitykset olivat suurin huoleni, reitilleni niitä osui neljä. Lisäksi kilometri tolkulla suota, kymmeniä erämaajärviä, tuntureita, puroja ja tietenkin poroja.

Tutkin reittikarttaani joka päivä viikkojen ajan. Kävin reitin läpi mielessäni niin tarkkaan, että yöllä herätessäni osaisin kertoa, miten reittini kartalla kulkee.

Kävin mielessäni läpi ongelmatilanteita ja miten niistä selviäisin. Esimerkiksi, jos katkaisen jalkani, miten saan avun paikalle. Kaadun ylittäessä jokea, ja menetän pahimmassa tapauksessa rinkkani tai jos jossain kohtaa puroa, josta otan käyttöveteni, onkin poronraato ja sairastun. Jokaiseen tilanteeseen laadin itselleni selviytymissuunnitelman, mikäli apua pitäisi odottaa pitkään.

Elokuussa 2020 työskentelin vielä Kirkkonummella Lähteelän ulkoilualueen esimiehenä, jossa puskin viimeisen kuukauden fyysisiä hommia asiakaspalvelun lisäksi. Kroppani tottui kovaan kohteluun eikä tuleva vaellus ja alkumatkalla painavampi rinkka hidastaisi menoani. Olin myös viettänyt lähes puolet kuluneesta vuodesta erilaisissa ulkomajoituksissa, joten telttayöt eivät huolettaneet lainkaan.

Viimeisinä päivinä ennen reissuani kuivasin jauhelihaa, täydensin EA-pakkaustani ja hankin vanhan Nokia 3310 -puhelimen yhteydenpitoa varten.

Lähtö 13 päiväksi erämaahan alkoi olla lähellä.

II osa – valkoinen poro

Perheeni saattoi minut autiolle Helsinki-Vantaan lentokentälle ja matkani kohti Ivaloa alkoi. Perillä minua odotti taksikyyti Ivalon keskustaan, jossa nautin ensimmäisenä perinteisen hoteli Kultahipun buffet-lounaan.

Sain luvan jättää rinkkani hotellin respaan siksi aikaa, kun kävin täydentämässä muonatarpeitani paikallisessa kaupassa. Rinkkani ei ole tainnut koskaan painaa niin paljon kuin lähdettyäni Ivalosta eteenpäin.

Nokian kumisaappaat jaloissani kävelin Kultahipulta Matkahuoltoon, josta lähtee joka arkipäivä kello 15.15 linja-auto Näätämöön. Kolmen tunnin bussimatkan aikana ehdin kuulla kaikki uudet ja vähän vanhemmatkin juorut niiltä seuduilta.

Näätämöön saapuessani törmäsin K-kaupan pihalla heti tuttuun poromieheen, joka tietenkin ihmetteli, mistä etelän mies oli oikein paikalle ilmaantunut.

Kerroin poromiehelle suunnitelmastani lähteä saman tien Palovaaran tunturille, josta kuljen kohti Näätämöjokea. Valoisaa aikaa oli jäljellä enää muutama tunti, joten minulla alkoi olla hoppu.

– Ei kannata kulkea Palovaaran kautta. On sen verran kovaa tuulta pitänyt. Kierrä Palovaara Norjan puolelta. Illalla tulee kylmä eikä tuuli yhtään helpota, ohjeisti poromies minua.

Miehen tarjoama reitti oli itsellänikin toisena vaihtoehtona, joten en empinyt yhtään ottaa vastaan vihjettä paremmasta reitistä. Askeleet kohti Norjaa siis.

En ehtinyt pitkälle K-kaupan luota, kun toisen paikallisen kaupan, Nord 1 marketin toinen omistaja huusi perääni (sen kummempia ihmettelemättä, mitä Kaljupete Näätämössä tekee…), että minne olen matkalla. Kerroin 13 päivän suunnitelmistani, kevään ja kesän kuulumiset ja samalla huolestuin pimeän laskeutumista ennen kuin ehtisin ensimmäiselle yöpymispaikalleni.

Kaupan väki kertoi minulle, kuinka vähän aiemmin oli pelastushelikopteri käynyt hakemassa yksinvaeltajan Kaldoaivista. Oli kuolla nestehukkaan ehkä juotuaan saastunutta vettä. Tapaus oli niin tuore, ettei tarkempaa tietoa vielä ollut. Lupasin olla juomatta keittämätöntä vettä – ja näin myös tein. Kun olet yksin erämaassa, on vältettävä ne riskit, jotka voit.

Aikataulusta myöhässä lähdin Palovaaran idänpuoleista päätyä kohti valtakunnanrajaa.

Ennen kuin pääsin kylän ulkopuolelle, lyöttäytyi seuraani valkoinen poro. Elukka kulki mukanani reissuni ensimmäiset tunnit. Milloin poro käveli edessäni, milloin takanani, milloin aivan lähellä sivullani. Yhdessä vaiheessa yritin poiketa polulta sivuun ajatellen siinä harhauttavani poron omille teilleen. Poro pysähtyi paikoilleen ja tuijotti minuun ihmeissään ”mitä sä siellä teet, jatketaan matkaa”-ilme silmissään. Annoin periksi ja siitä eteenpäin kuljimme loppuillan yhdessä.

Reilun kolmen kilometrin kävelyn jälkeen tulin leiripaikalleni, yhdelle Kaldoaivin monista erämaajärvistä, jonka rannalla olin päättänyt viettää ensimmäisen yöni. Katsoin poroa ja kiitin kohteliaasti ääneen matkaseurasta ja kerroin jääväni siihen yöksi. Hetken aikaa poro siinä vielä pyöri, ja lopuksi lähti rauhallisesti omille poluilleen. Olihan työ suoritettu ja ukko saatettu turvassa ensimmäiseen leiriin.